21. huhtikuuta 2017

Keväisen hempeää tsemppaamista ja pikana, kiitos!



Opiskelut ja muu elämä
on vienyt käsitöiltä ajan.
Nyt olikin aika palkita itseni opiskelusta ja tsempata niissä eteenpäin!

Olen ihmeissäni seurannut
muiden "pikasurautuksia".
Itselleni käy helposti niin,
että se minkä piti olla helppoa ja nopeaa, onkin kaikkea ihan muuta...

Tässä minun pikasurautus!
Oikeasti tämä ei kauaa aikaa vienyt.
Ei täydellinen ompelun mallikappaleeksi,
mutta täydellinen tsamppariksi
ja palkinnoksi. 

Pikasurautusten ideahan
on nopeasti saada valmista,
ei aina niinkään täydellinen tekniikkasuoritus. 




Kangas on hankittu viimeisestä
Kankaiden yöstä
ja saanut odotella hyvän tovin
toteutusta. 




Helman resori on leikattu yksinkertaiseksi
ja tikattu 1cm:n päästä alareunasta. 
Tähän tarkoitukseen sopii
vähemmän napakka resori. 




 Hand made -merkki on niskassa
ja toimii tarvittaessa ripustuslenkkinä. Merkin alle nurjalle
on silitetty tukikangasta,
jotta merkin voi ohueen trikooseen ommella.




Kaikki saumat on päällitikattu.
Se antaa yksinkertaiseen malliin
ja ohueen kankaaseen ryhtiä. 




Kaavaa en tällä kertaa leikannut lainkaan. Mallin kopsasin ostetusta paidasta,
joka alkaa olla loppuun käytetty.
Asettelin paidan kankaan päälle
ja leikkasin sen mukaan.
Tämä on melkein laatikkomalli,
joten leikkaus oli helppoa tällä systeemillä. 


<3 <3 <3

 

14. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen tunnelmia



Tämän Pääsiäisen
valmisteluissa on menty 
itselleen armollisesti, 
tehden vain sen 
mikä on tuntunut hyvälle 
ja mihin lepäämisen keskellä 
on aikaa ollut. 

Seurauksia pääset kurkkimaan 
kuvien tunnelmien kautta.


















Kun tulee pääsiäinen, niin silloin alkaa kevät. Pienet kissat valkoisina pajuun kiipeilevät. Muutakin on kummaa; kukko helttapäinen munii munat koreat, kun on pääsiäinen. – Aale Tynni –
 








Hyvää Pääsiäisen aikaa sinulle!



<3 <3 <3 



10. huhtikuuta 2017

Lyhdyt, kranssit ja mieli keväisen keveäksi!



 Kun aurinko alkaa pikkuisen väläyttelemään keväisiä säteitään näkyville,
moni tuttu juttu alkaa vaatia 
uudistumista.

Kevät on muutoksen aikaa!






 Nämä lyhdyt on
ensimmäisiä tekemiäni
ja palvelleet kotiamme jo monta vuotta.

Talven aikana
on alkanut heräämään tarve muuttaa
näiden yksinkertainen ulkoasu
iloisemmaksi.

Kevään tullen oli siis aika tarttua toimeen.
 




Helminauhaa, metallilankaa, helmiä
ja kristalleja...
Niillä saa jo aivan uuden ilmeen!




Lisätään vielä vähän
pinkkejä sydämiä ja
erilaisia ruusuja <3







Piikkilankakranssissa
yhdistyy kovuus ja herkkyys
sopivalla yhdistelmällä.

Tällä herkkyydellä on hyvä lähteä
kevättä vastaan!






Kun kevät kaunis tuli,
Soi Luoja lämpöisen,
Maan silmästä jo suli
Jääkyynel huurteinen,
Taas päivän paistehessa
jo linnut lauloivat
Ja lapset lehtosessa
Iloisna juoksivat.
Z. Topelius


<3 <3 <3