21. huhtikuuta 2017

Keväisen hempeää tsemppaamista ja pikana, kiitos!



Opiskelut ja muu elämä
on vienyt käsitöiltä ajan.
Nyt olikin aika palkita itseni opiskelusta ja tsempata niissä eteenpäin!

Olen ihmeissäni seurannut
muiden "pikasurautuksia".
Itselleni käy helposti niin,
että se minkä piti olla helppoa ja nopeaa, onkin kaikkea ihan muuta...

Tässä minun pikasurautus!
Oikeasti tämä ei kauaa aikaa vienyt.
Ei täydellinen ompelun mallikappaleeksi,
mutta täydellinen tsamppariksi
ja palkinnoksi. 

Pikasurautusten ideahan
on nopeasti saada valmista,
ei aina niinkään täydellinen tekniikkasuoritus. 




Kangas on hankittu viimeisestä
Kankaiden yöstä
ja saanut odotella hyvän tovin
toteutusta. 




Helman resori on leikattu yksinkertaiseksi
ja tikattu 1cm:n päästä alareunasta. 
Tähän tarkoitukseen sopii
vähemmän napakka resori. 




 Hand made -merkki on niskassa
ja toimii tarvittaessa ripustuslenkkinä. Merkin alle nurjalle
on silitetty tukikangasta,
jotta merkin voi ohueen trikooseen ommella.




Kaikki saumat on päällitikattu.
Se antaa yksinkertaiseen malliin
ja ohueen kankaaseen ryhtiä. 




Kaavaa en tällä kertaa leikannut lainkaan. Mallin kopsasin ostetusta paidasta,
joka alkaa olla loppuun käytetty.
Asettelin paidan kankaan päälle
ja leikkasin sen mukaan.
Tämä on melkein laatikkomalli,
joten leikkaus oli helppoa tällä systeemillä. 


<3 <3 <3

 

14. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen tunnelmia



Tämän Pääsiäisen
valmisteluissa on menty 
itselleen armollisesti, 
tehden vain sen 
mikä on tuntunut hyvälle 
ja mihin lepäämisen keskellä 
on aikaa ollut. 

Seurauksia pääset kurkkimaan 
kuvien tunnelmien kautta.


















Kun tulee pääsiäinen, niin silloin alkaa kevät. Pienet kissat valkoisina pajuun kiipeilevät. Muutakin on kummaa; kukko helttapäinen munii munat koreat, kun on pääsiäinen. – Aale Tynni –
 








Hyvää Pääsiäisen aikaa sinulle!



<3 <3 <3 



10. huhtikuuta 2017

Lyhdyt, kranssit ja mieli keväisen keveäksi!



 Kun aurinko alkaa pikkuisen väläyttelemään keväisiä säteitään näkyville,
moni tuttu juttu alkaa vaatia 
uudistumista.

Kevät on muutoksen aikaa!






 Nämä lyhdyt on
ensimmäisiä tekemiäni
ja palvelleet kotiamme jo monta vuotta.

Talven aikana
on alkanut heräämään tarve muuttaa
näiden yksinkertainen ulkoasu
iloisemmaksi.

Kevään tullen oli siis aika tarttua toimeen.
 




Helminauhaa, metallilankaa, helmiä
ja kristalleja...
Niillä saa jo aivan uuden ilmeen!




Lisätään vielä vähän
pinkkejä sydämiä ja
erilaisia ruusuja <3







Piikkilankakranssissa
yhdistyy kovuus ja herkkyys
sopivalla yhdistelmällä.

Tällä herkkyydellä on hyvä lähteä
kevättä vastaan!






Kun kevät kaunis tuli,
Soi Luoja lämpöisen,
Maan silmästä jo suli
Jääkyynel huurteinen,
Taas päivän paistehessa
jo linnut lauloivat
Ja lapset lehtosessa
Iloisna juoksivat.
Z. Topelius


<3 <3 <3


 

6. tammikuuta 2017

Koiran kerrospukeutuminen



Pohjavillaa vailla oleva koira 
tarvitsee vaatteita. 
Moni muukin tarvitsee ainakin 
koville pakkasille tossut. 
Koiran vaatteet... 
Ihan helppo juttu tehdä itse!

Etsin netistä kaavat, 
mittaan koiran, 
piirrän kaavat ja ompelen vaatteet. 
No ei mennyt ihan niin kuin piti. 
Katselen kaavoja muualtakin 
ja tutkin asiaa enemmän. 
Päätän että voin ostaa vaatteet 
ja päästää itseni muihin ompeluhommiin. Hupsista. 
Ostovaatteet ei olekaan sopivia. 
Jos pituus riittää, 
niin leveyttä on joka suhteessa liikaa 
ja vähintääkin jalat jää palelemaan 
lyhyiden punttien vuoksi.
Palaan uudelleen kaavojen pariin. 
Piirtelen kaavoja, ompelen kokeilukappaleita ja piirtelen ja kokeilen jne. 

Koko syksyn projekti on siis tässä:
Kääpiöpinseri Hymy 1v sai oman vaatekerran 
ja pääsi tutustumaan kerrospukeutumiseen. 






 Fleecehaalari, jossa myös vuori samasta fleecestä. Tämä kangas on kierrätyskäytössä jo toistamiseen: Ensin viltti puutarhakäytössä, sitten koiran viltti ja nyt vaatteena. 

Kanttaukset ja kaulus resorista, 
vetoketjun toisen puolen huolitelu askartelunauhalla 
ja sporttiset sekä tärkeät 
raidat heijastinnauhasta. 
Lahkeet on riittävän pitkät 
pitämään tassut lämpöisenä 
Kun lahkeen leveys on kohdallaan, 
ei lahje pääse tassun alle.

Pukemista helpottaa 
selässä oleva vetoketju sekä kaulus. 
Kaulus ensin pään läpi, 
etutassut lahkeisiin ja vetskari kiinni. Sitten vielä takatassut lahkeisiin. 
Näin koira ei pääse luikertelemaan 
pois vaatteesta kesken pukemisen. Kääpiöpinseri on erittäin notkea koira 
ja siksi takatassujen pukeminen onnistuu vetoketjun ollessa kiinni.






 Kaverinkin pitää päästä kuvaan.
Valjaat saa puettua haalarin päälle, 
kun haalarissa ei ole liikoja löysiä. 






 Tässä näkyy vetoketjun alle jätetty fleecelippa. Selkä pysyy lämpöisenä eikä vetoketjun väliin mene karvaa tms.











 Kun tuuli on kovaa tai pakkaneen kireämpää, voi haalarin päälle pukea manttelin. Manttelia voi toki pitää myös ilman haalaria. Manttelin kiinnitysnauhassa 
on muutama tarranauharaita, 
jotta säätövaraa on riittävästi kerrospukeutumiseen. 
Manttelissa on heijastimet 
niskassa sekä takana molemmissa sivuissa.






 Korvien paleltumisen välttämiseen hattu! Tämä on ensimmäinen kokeilukappale, mutta on niin hauska että kuva on laitettava mukaan.











"Mitkä nää on? 
Onko pakko? Tää on noloo. 
En suotu kävelemään 
enkä ainakaan kato kameraan!"











"No voitko lopettaa jo..."







Tossuissa päällä fleece, 
vuorena hiukan ohuempi fleece. 
Kuminauhaa ja tarranauhaa kului runsaasti. 

Vaikka kuvista välittyy 
Hymyn tyytymättömyys tilanteeseen, 
ovat vaatteet osoittautuneet 
varsin mukaviksi. 

Nyt kun kaavat on vihdoin kohdallaan, 
on helpompi jatkossa niitä muunnella erilaisiin tarpeisiin. 


Hatun kaava: Ossin ompelukirja


<3 <3 <3