31. joulukuuta 2016

Käsityövuoden tilinpäätös



Vuoden viimeisenä päivänä
tulee väistämättä pohdittua 
mennyttä vuotta kaikkine vivahteineen, 
myös käsitöiden osalta. 

Tämä vuosi on ollut paitsi haasteellinen, myös antoisa. 
Haasteena on ollut,
kuinka oikeakätisenä käsitöiden tekijänä selviän tilanteesta,
jossa oikeaa kättä ei saa rasittaa
eikä se myöskään toimi sillä tavoin
kuin olen tottunut.

Yhden oven sulkeutuminen avaa jonkun toisen. Klisee, joka on kuitenkin totta.
Sen sijaan, että olisin
pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon
ja osallistumaan
mahdollisimman moneen tapahtumaan,
olen keskittynyt tekniikoiden opetteluun
ja parantamiseen ompelun osalta.
Neulomisen ja virkkaamisen
(sen vähän mitä olen koskaan virkannutkaan) olen jättänyt toistaiseksi pois.
Olen myös opetellut pyytämään apua,
sanomaan ei jne.
Kaiken kaikkiaan siis voin ajatella,
että taisin saada enemmän
kuin mistä luovuin!

Koko syksyn olen käynyt kurssia,
tehnyt kaavoja koiralle, ommellut, mietiskellyt, suunnitellut, lukenut, hankkinut oppikirjoja jne... Ainiin!
Ja selaillut ompelulehtiä tietenkin!
Ne on niin ihania. 

Kaikki vuoden projektit
ei ole päässeet blogiin asti.
Usein olen unohtanut kuvata ne,
jotka on menneet muille.
Ehkäpä tässä voisi petrata ensi vuonna?

Ensi vuodelle on suunnitelmia.
Voisin vaikkapa valottaa
vuoden ensimmäistä postausta jo nyt.
Siinä kerron koiran kerrospukeutumisesta. Siihen juttuun on kyllä annettava äklösöpöysvaroitus!!!
Myös omien töiden merkitseminen
on ajankohtaista toteuttaa
ensi vuoden aikana.
Ja varmasti ensi vuonna tulee toteutuksia, josta ei vielä itsellänikään ole aavistustakaan...

Kiitos sinulle,
kun olet käynyt lukemassa
ja tutkailemassa blogiani.

Kiitos tälle vuodelle
sen haasteista sekä lahjoista.

Kiitos kaikista niistä hetkistä,
jotka olen saanut tavalla tai toisella viettää käsitöiden parissa.

Toivotan sinulle antoisaa käsityövuotta 2017!
Unelmien täyttymistä, toiveiden toteutumista, ideoiden rikkautta...


<3 <3 <3


23. joulukuuta 2016

DIY helpot kynttilät



Jouluna poltettujen kynttilöiden jämistä
voi tehdä uusia kynttilöitä.
Tämä tapa on helppo,
joskin kuivuminen vie useamman päivän. 
Törmäsin tähän tapaan fb:n ryhmässä,
jossa kerrottiin tämän olevan
vanha konsti.





Tarvikkeet:
Kynttilän jämiä
Kruunukynttilöitä
Kattila
Kylmää vettä 
Tyhjiä maitotölkkejä tai muita muotteja

Ohje:
1. Sulata kynttilän jämät vesihauteessa
tai vanhassa kattilassa hiljalleen
miedossa lämmössä.
Huom. Pidä sammutuspeite ja kattilan kansi tms lähellä. 
2. Laita pieni määrä sulanutta steariinia muotin pohjalle
ja aseta muotin keskelle kruunukynttilä.
Pidä kynttilää paikallaan sen aikaa,
että jähmettyy paikoilleen. 
3. Lisää Steariinia useampi cm pohjalle. 
4. Lisää tämän jälkeen
vettä ja steariinia vuorotellen. 
Viimeiseksi vettä. 
5. Anna jähmettyä kunnolla.
6. Irrota muotista.
7. Anna kuivua useampi päivä
välillä käännellen,
jotta kaikki vesi pääse pois.






Joulu oveen kolkuttaa,
hymyy tuiskusäässä:
Lapsikullat avatkaa!
Olen aivan jäässä.
Kukkurainen vakka tää
harteita jo väsyttää.
Lahjoja on mulla.
Saanko sisään tulla?
Tule armas joulu!
Z.Topelius


<3 <3 <3


 


18. joulukuuta 2016

Pullaa vai kukkia?



Joulun ajan yksi kauneimmista asioista on antaminen.

Haasteena saattaa olla,
ettei tulisi annettua kenellekään vain antamisen "pakosta"
tai mitään turhaketta. 

Aikuiselle kukka, kynttilä
ja palvelus on hyviä lahjoja.
 Joskus tavaran sijaan
voi antaa herkkuja.
Se on minun tapani!


 Mummollani on kanssani
sama kakkumaku.
Rakastamme joulun kirsikkakakkua. Mummo saa siis tänä vuonnakin pikkuisen kakun. 







Kirsikkakakku
250g voita
3 munaa
250g (3dl) sokeria
100g tölkki coctailkirsikoita liemineen
1 tl leivinjauhetta
250g (4,5dl) perunajauhoja
(alkuperäisessä ohjeessa vehnäjauhoja)

Sulata ja jäähdytä voi.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää vaahtoon voi,
kirsikat liemineen,
jauhot jossa leivinjauhe seassa.

180C n.50min. 
Kakun maut paranee säilytyksessä.
Säilytän itse kakkua jääkaapissa. 

Tällä kertaa tein kakun päälle kuorrutteen.
Paljastan, että kuorrute kätkee 
kaikki kakun ulkonäkövirheet.

Kuorrute
50g voita
4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa

Sulata voi.
Lisää tomusokeri ja maito.
Sekoita tasaiseksi.
Paksuutta voi muutella sopivaksi
 maidon ja tomusokerin määrällä. 


Nam nam!

Mitä muille sitten?
Pullaa. Joulupullaa kranssina!





Tässä on alkuperäisen ohjeen mukainen täyte.
Suklaata ja mantelia ei voi vastustaa!





Täytteenä on piparkakkurahka ja appelsiinimarmeladi. 
Uskomattoman hyvä yhdistelmä!





Täytteenä vaniljakreemi,
tumma suklaa rouhittuna ja kanelia.


  Stollenkranssi
2,5 dl maitoa
2 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
3/4 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 9dl vehnäjauhoja
(tai spelttijauhoja)
150g voita

Täyte
30g voita
1 rkl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
100g tummaa suklaata
1 (120g) tanko mantelimassaa 

Täytteen ohje
Sulata voita hiukan.
Sekoita joukkoon sokeri
ja sitruunanmehu.
Rouhi suklaa.
Raasta kylmä mantelimassa.

Pullalevyn päälle laitetaan voiseos,
suklaat ja mantelimassaraaste.
Rullataan rullaksi.
Asetellaan leivinpaperille ympyräksi
ja leikataan saksilla/veitsellä
1cm:n välein viiltoja melkein pohjaan saakka. Palaset asetellaan vuorotellen
 kranssin keskelle ja ulkopuolelle. 

200C n. 15min.





 Viimeisessä täytteenä vaniljakreemiä
ja coctailkirsikoita. 

 Pakastin kranssit ja kakun,
jonka jälkeen pakkasin ne
ja laitoin takaisin pakkaseen.
Näin ei ole kiire toimittamisen kanssa. Jouluun voi edetä kaikessa rauhassa.
Välillä voi maistaa palan kakkua ja fiilistellä <3


Nautinnollista
jouluun valmistautumista sinulle!



Alkuperäinen kakun ohje: Sarje - Suuri suomalainen keittokirja
Alkuperäinen pullan ohje: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/stollenkranssi
Muut pullien täytteet: Unelmien Käsityökammari


 
<3 <3 <3









11. joulukuuta 2016

Pyjama porolla ja juustokakulla



Paljastin jo joulukortit,
niin paljastukoon sitten myös 
joululahja.

Eikös yöpuvun saaminen joululahjaksi 
kuulu perinteisiin?

Tässä ideana oli käyttää kaappien kätköistä trikoo- ja resoripaloja pois. 














Kokeilin Jujunan silitettävää kokomerkkiä ensimmäistä kertaa. 
Merkki on musta, 
huono kuva vääristää väriä. 
Omalla raudallani sai käyttää 
korkeampaa lämpötilaa. 
Taitaa mennä testauksen piikkiin nuo 
irti jääneet pisteet. 
Silitettävä merkki paidan niskaan laitettuna. Housujen kuminauhataitteeseen  
kokeilin leimaa, 
sitäkin ensimmäistä kertaa. 










Ohjeen mukaan kuva olisi kiinnitetty 
suoralla ompeleella, 
mutta ompeluanarkismi iski 
ja aplikoin sen. 
Mielestäni onnistuin hyvin, 
kun kokemusta on vain muutamasta kerrasta. 






Pyjaman valmistelin itsenäisyyspäivänä. Illaksi tein teen seuraksi 
suklaa-kinuski-karpalo-juustokakun. 


Kaava: Ottobre 6/2009 nro37. Rodolf pyjama
Kakun ohje: K-ruokalehti

 
<3 <3 <3

 

5. joulukuuta 2016

DIY Joulukortit kierrättäen



Joulukorttien askartelu 
on yksi parhaiten joulutunnelmaan virittäjistä.

Pääsin kurssilla kokeilemaan 
kuvioleikkuria. 
Yhden illan pyörittelin siitä läpi 
wanhan kirjan sivuja 
ja tapetin paloja. 




Näissä korteissa on valmis 
taitettava korttipohja. 
Kirjan sivua on revitty sopivaksi 
ja sen päälle liimattu kuvioita 
sekä kuvioiden kehyksiä. 

Tietokoneella tulostin tekstejä, 
jotka printtasin 
ja laitoin nekin revittyinä korttiin.

 Kerroksellisuus tuo näyttävyyttä 
ja näin on helppo käyttää erilaisia ylijäämämateriaaleja. 










 Yllä on kuvion kehys 
sekä kuviosaksilla leikattuna että revittynä. Kortin sisällä teksti ja piparikuvio.









 Punaisten korttien tausta on tehty glittergeelikynillä piirtelemällä. 
Käytin ruskeaa, keltaista ja punaista kynää. Mitä enemmän piirteli ilman ajatusta, 
sen parempi jälki tuli.





 Joihinkin kortteihin jätin mahdollisuuden kirjoittaa käsin terveisiä.




Kiitos sinulle käynnistä!

Olisi kiva, jos jättäisit 
kommenttia näkemästäsi. 


<3 <3 <3